≡ Menu

Natasha kuoli

– Posted in: Ukraina

Kuva: Hannu Räsänen

Natasjan taival täällä maan päällä loppui 12.08.2015

Jäi paljon tekemättömiä asioita. Hän eli vain 30 vuotiaaksi. Kova elämä ja tuberkuloosi vei hänen elämänsä. Hänen suurin toivomukensa, että hän pääsisi kouluu – ei koskaan toteutunut. Äiti ei koskaan vienyt häntä sinne. Monet lupaukset valuivat alkoholin saattelemina … äidille se viinapullo tuli tärkeämmäksi kuin hänen lapsensa.
Tapasimme Natasjan ja hänen sisarruksensa v.1994. Natasja oli silloin 9 vuotias, Anja 6 ja pikkuveli Vasja 4 vuotias. He asuivat kadulla, putkitunneleissa, kellareissa.
Suremme yhdessä Anjan ja Vasjan kanssa. Elämä menee eteenpäin ja haluamme vielä auttaa monia hylättyjä lapsia. Sellaisia kuin Natasja, Anja ja Vasja.

Teksti: Boas Adolphi

 

 

Tässä taustaa Natashjan elämälle ja tarinalle. Tarkoituksena että lasten elämästä tulee kirja.
Teskti: Mirjam

PUISTON PENKILLÄ

Nataša yrittää rauhoitella pikkuveljeään Vasjaa. Poika kirkuu kuin pistetty porsas.
”Hiljaa, Vasja, tai poliisi tulee.” Mutta Vasja ei tahdo rauhoittua. Hän on väsynyt, hänellä on nälkä ja kylmä, ja hän on vasta nelivuotias. He istuvat turvallisesti puiston penkillä. Nataša riisuu takkinsa ja kietoo sen Vasjan ympärille. Hän keinuttaa poikaa edestakaisin, edestakaisin hyssytellen sssh, sssh. Hän painaa pikkuveljeä itseään vasten niin kuin äiti, vaikka hän on vasta yhdeksänvuotias.
”Älä nyt, äiti tulee ihan kohta”, Nataša kuiskaa hyssytellen ja keinuttaen. Hän tietää, ettei se ole totta, mutta niin pitää sanoa. Nataša saa ankaran yskänkohtauksen, mutta Vasja nukkuu jo. Hän asettaa pojan hellästi penkille. Hän on kietonut pitkän kaulahuivin päänsä ympärille, ei siksi, että tulisi lämpöisempää, vaan siksi, ettei kalju päänahka näkyisi. Poliisi ajeli häneltä hiukset viime viikolla, kun hän joutui kiinni. Siinä nyt ei ollut mitään erikoista. Useimmat katulapset ovat menettäneet hiuksensa joko täiden tai poliisin takia.
Anja on hävinnyt jonnekin. Varmaan hän lähti etsimään syötävää, tai sitten… Nyt Nataša saa hetken aikaa miettiä itsekseen. Alkaa olla pimeää ja kylmää, mutta hän on tottunut kaikenlaiseen. Hän tärisee kylmästä ja vetää polvensa koukkuun. Hän miettii: “Äiti lupasi, että saan mennä kouluun.” Joka syksy Nataša on odottanut saavansa koululaukun, vihkoja, kyniä. Niin, ja sitten koulupuvun. Hänestä tulisi tosi ahkera koululainen. “Äiti sanoi, etten pääse kouluun vielä nyt, mutta ensi vuonna pääsen. Anjankin pitäisi päästä kouluun, hän on jo täyttänyt kuusi vuotta. Sitten asutaan yhdessä äidin kanssa. Äiti on jo alkanut tapetoida uutta kotia. Siksi meidän täytyy olla vielä vähän aikaa kadulla.”
Kauempaa kuuluu juoppojen karkeita ääniä, jotka katkaisevat hänen ajatuksensa. Nyt joku juoksee heitä pakoon. Kunhan se vain ei olisi Anja. Nataša höristää korviaan ja yrittää kuunnella. Hän on valppaana. Hänellä on vilkas mielikuvitus, ja tapahtumat alkavat vilistää hänen ajatuksissaan: Ne käyvät Anjan kimppuun, yksi mies on jo vetänyt häneltä housut alas, ja Anja kiljuu. Nataša alkaa itkeä. ”Mitä varten meidän pitää elää näin? Mitä varten äiti valitsi Sergein eikä meitä?”
Nataša pelästyy ja pomppaa korkealle, sydän nousee kurkkuun. Anja on hiipinyt hänen taakseen ja huutaa ”böö”.
”Anja, lopeta. Missä olet ollut?”
”Löysin yhden juopon, joka oli sammunut, ja otin siltä pullon. Rahaa sillä ei ollut, tutkin kyllä tarkasti. Mutta löysin vielä vähän tupakkaa ja tulitikut.”
Nataša tempaisee tupakat Anjalta, mutta hetken kuluttua he istuvat penkillä yhdessä polttelemassa. He ovat avanneet vodkapullon, ja heitä naurattaa, vaikka heillä ei ole hauskaa.

0 Comments… add one

Leave a Comment