≡ Menu

Kaverikoti

Avoimien ovien talo lapsille

Meille tulevilla lapsilla on erilaisia tarpeita. Jotkut tarvitsevat apua läksyjen teossa, toiset osallistuvat kerhoihin tai käsityöpiiriin, pelaavat jalkapalloa ja käyvät pyhäkoulua. Mutta osalle lapsista tämä on ”toinen koti”, sillä kaikilla lapsilla ei ole hyvä olla omassa kodissaan.

Tositarina

Minulla on tänään syntymäpäivä… Olen odottanut sitä kauan. Juoksin kotiin, mutta huomasin heti, ettei siellä kukaan odottanut minua. Mitään syötävää ei ollut, kattilat olivat tyhjiä ja huone oli sekaisin ja haisi pahalta. Taas kerran ajattelin surullisena: ”Minua ei kaipaa kukaan tässä maailmassa.”

Täällä Kaverikodissa minua odotetaan ja autetaan läksyjen kanssa. Tahtoisin niin kovasti osata yhtä paljon kuin toiset. Uskomaton juttu – täällä ei unohdettu syntymäpäivääni. Kaikki lapset antoivat minulle pieniä lahjoja, ja söimme synttärikakkuakin.

Kaverikoti on toinen kotini. Kun on kylmää, saan sieltä lämpimät vaatteet, mutta myös ihmiset ovat lämpimiä.

Kun palaan illalla kotiin, toivoisin, että siellä olisi yhtä lämmintä ja mukavaa, että äiti halaisi minua. Huomenna menen taas Kaverikotiin.