Koronaviruksen seurauksia

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Ukrainasta tulee nyt hätähuuto.

Epätoivoisina päätimme nyt pyytää apua. Koronaviruspandemian vuoksi kaikki lapset ovat karanteenissa ja siis vailla kouluruokaa.
Sinun apusi voi pelastaa heitä nälästä. Yhden lapsen ruoka kuukauden ajaksi maksaa noin 25 euroa.

Poika nimeltä Kiril asuu äitinsä kanssa. Äiti on työssä päiväkodissa. Koronaviruksen vuoksi työpaikka on suljettu eikä äiti saa palkkaa. Tavallisesti Kiril syö koulussa kaksi kertaa päivässä. Mutta nyt kun kaikki koulut on suljettu, kouluruokaa ei ole. Pojalla on nälkä. Perheen tilanne on katastrofalinen: ei rahaa eikä ruokaa.

Jos tahdot auttaa, voimme ostaa Kirilille ruokaa. Hänen lisäkseen 85 apumme piirissä olevaa lasta on nyt samassa tilanteessa. Monien vanhemmat ovat karanteenissa ilman palkkaa ja korvauksia.

Emme voineet tehdä budjettiamme koronaviruksen varalta. Meillä ei ole ylimääräistä rahaa. Tilanne on yllättävä ja kiireellinen. Siksi käännymme puoleesi näiden lasten asiassa.

Lähetä apusi Kirilille ja muille lapsille.

Merkitse apusi kohde ja anna myös yhteystietosi.

Lasten lähetystö ry:n tili:

FI97  3131 1001 4958 49

Kirjoita viitenumero 20158

Mobile pay: 60245

Rahankeräyslupa:RA/2018/1002 myönnetty 30.10.2018, voimassa 1.1.2019-31.12.2020 asti koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *