Viikkokatsaus – 11/21

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Onpa viikko taas vierähtänyt nopeasti. Kiitän Jumalaa siitä, että saamme auttaa lapsia.

Kiitos, että autat lapsia elämässä eteenpäin niin että he saavat olla lapsia. Olemme yhtä suurta Lasten lähetystön perhettä. Minä olen Tanja, ja minulla on ilo kertoa sinulle kuluneen viikon tapahtumista täällä Ukrainassa.

20.3. – 9.4. on Kiovassa voimassa tiukempi karanteeni, sillä kaupunki on siirtymässä pandemian punaiselle vyöhykkeelle.

Hienoja uutisia!

Oli ilo vastaanottaa 20 laatikollista vaatteita Ruotsista. Jakelemme vaatteet niitä tarvitseville lapsille mahdollisimman pikaisesti.

Kaverikoti

Kaverikodin toiminta jatkuu. Lapsia tulee joka päivä viettämään aikaa täällä. He leikkivät, hyppivät, piirtävät ja juttelevat. Nämä hetket ovat arvokkkaita.

Lapsiperheiden apu

Lapsiperheiden apu kuuluu tärkeimpiin tehtäviimme. Etenkin nyt, kun tilanteet ovat vaikeita. Esimerkiksi erään 8-lapsisen perheen isän käsi katkesi ja hänet piti leikata. Perheen rahat menivät leikkaukseen ja lääkkeisiin, eikä ruokaan jäänyt mitään. Äiti kääntyi Lasten lähetystön puoleen.

Viktor Pavlovits ja Katja ostivat perheelle ruokaa, eikä lasten tarvitse olla nälissään. Olemme Jumalalle kiitollisia siitä, että voimme auttaa.

Toivon, että saatte olla onnellisia. Jokainen eri tavoin, omalla tavallaan onnellinen, mutta tärkeintä, että olette onnellisia. Se on yksinkertaista ja niin tärkeää. Nauti viikonlopusta!

Tanja, sosiaalimedia

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *