Lasten Lähetystö header image

Tulevaisuus ja toivo

– Posted in: Hannu ja Oili Räsänen- blogi
Jaa eteenpäin


Pakolaislapsia Ruotsissa ja Suomessa
– Hannu ja Oili


Samoja lapsia, joita tapasimme jouluna Ukrainassa. Yhtä vauhdikkaita ja valloittavia. Mutta mitä he ovatkaan kokeneet tällä välin! Pommituksia, kranaattitulta, kellarissa tai pommisuojassa vietettyjä öitä ja päiviä. Pakomatkan, vieraan maan ja kielen.

Ruotsissa

Pääsimme vierailemaan Ruotsin Eskilstunassa tapaamassa tuttuja perheitä, jotka kokoontuvat päivittäin väliaikaiseen ”Kaverikotiin” Elim-kirkolle. Heillä on asiat hyvin – Boas ja Mirjam ovat tehneet suuren työn asuntojen löytämisessä ja kalustamisessa, vaatteiden ja kenkien hankkimisessa, sairaanhoidon ja viranomaisasioiden hoitamisessa.


Äidit kiittelevät hyvistä ulkoisista oloista. Mutta kun puhumme Ukrainasta, ikävä näkyy silmissä ja kuuluu äänessä. Pakolaisuus ei ole yksinkertaista. Ei kukaan olisi halunnut jättää kotiaan. Kuinka pitkään tämä kestää? Mitä kotikylästä on jäljellä? Ketkä sinne aikanaan palaavat?


Koululaiset oppivat uutta kieltä nopeasti. Aloittavatko he syyslukukaudenkin Ruotsissa? Jotkut näkevät tulevaisuuden mahdollisuudet parempina täällä kuin runnellussa kotimaassa. Millaisia ratkaisuja perheillä on edessään?


On aina suuri ilo tavata ukrainalaisia ystäviä. Tällä kertaa iloon sekoittuu riipaiseva suru. Kaikkein kohtuuttominta on se, että jotkut perheet pakenevat sotaa jo toisen kerran: ensin evakkoina Itä-Ukrainasta ja nyt vieraassa maassa.

Ensitapaaminen Iljan kanssa vuosia sitten perheen kotipihalla jäi lähtemättömästi mieleen. Polvenkorkuinen poika tuli portille hammasharja kädessään, katseli tulijoita aikansa, ojensi hammasharjan Hannulle, tarttui lujasti kiinni toiseen käteen ja alkoi esitellä kotia. Nyt Ruotsissa Ilja kavereineen kiipeää syliin, pelleilee ja nauraa. Lapset näyttävät toipuneen hyvin.

Suomessa

Olemme saaneet uusia ukrainalaisia ystäviä. Lähellämme asuu Irina-äiti ja seitsemän lasta. Isä jäi puolustamaan kotimaata. Kotikaupunkia heillä ei enää ole – se oli Mariupol.

Ennen kuin viranomaiset saivat vastaanottorahan maksetuksi, kävimme Irinan ja toisen pakolaisäidin kanssa ruokaostoksilla. Se sujui ihan samoin kuin Ukrainassa: äidit keräsivät tarvitsemansa tuotteet ostoskärryyn ja Lasten lähetystö maksoi kassalla.


Myös Suomessa ukrainalaiset ovat kiitollisia kaikesta avusta. Meidän on hyvä muistaa, että Ukraina tekee sittenkin enemmän meidän puolestamme – puolustaa koko Eurooppaa. Ystävystyminen on meille antoisaa: olemme jo saaneet nauttia tämän musikaalisen perheen lasten lauluesityksistä. Toivomme sydämestämme, että rauha palaa heidän kotimaahansa pian ja saamme yhdessä osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen.

Teksti ja kuvat: Hannu ja Oili Räsänen, Lasten lähetystö, Suomi