Lasten Lähetystö header image

Kamjanets – Podolsk

– Posted in: Matkakertomuksia
Jaa eteenpäin

Kamjanets-Podolsk on kaupunki, jollaista Suomessa ei ole. Suomessa ei ole yhtään niin vaikeaa kaupungin nimeä (ei edes Pieksämäki).

Julia, Lasten Lähetystön kirjanpitäjä Ukrainassa

Halusimme lähteä Kaverikodista jouluviikonlopuksi näkemään uusia maisemia. Tiimin kirjanpitäjä Julia oppaanamme matkasimme junalla Länsi-Ukrainaan lähelle Moldovan rajaa.

Kamjanets-Podolsk yllätti meidät täysin. Suomessa ei ole yhtään paikkakuntaa, jossa muutaman neliökilometrin alueelle mahtuu yli tuhatvuotinen vanha linnoitus, uusi linna, linnansilta, vartiotorneja, kaupungin portti, luostareita, kymmenen kirkkoa, kirkon rauniot, synagoga, armenialainen kaivo, ruutikellari, taidegalleria, arkeologinen museo ja linnojen pienoismallien museo. Vanhaa kaupunkia ja linnoitusta ympäröi uskomattoman syvä luonnon muovaama vallihauta. Rotkon pohjalla kiemurtelee Dnister-joen sivuhaara, jonka rannoilla on oma alakaupunkinsa. Jyrkät portaat ja sillat johtavat paikasta toiseen. Maisemassa riitti silmänruokaa, ja saatoimme vain kuvitella rinteitten kauneutta kevään kukkaloiston aikaan.

Kamjanets-Podolsk hemmottelee turisteja viihtyisillä kahviloilla, hyvillä ravintoloilla ja nyt joulutoreilla. Turisteja vain näkyi kovin vähän, ulkomaalaisia tuskin lainkaan. Sodan uhka vaikuttaa matkapäätöksiin. Junamatkat tuntuivat vähän rankoilta. Menomatkalla juna pysähtyi kahdeksi tunniksi, eikä kukaan ilmoittanut matkustajille mitään. Ukrainalaiset ovat paljon kärsivällisempiä kuin me suomalaiset, joiden täytyi saada tietää, mistä on kysymys. Ilmeni, että joku oli jäänyt junan alle ja poliisin piti selvittää asiaa.

Paluumatkan teimme yöjunalla. Julia halusi nukkua avoimessa osastossa, me vanhukset otimme hytin. Siellä oli lämmintä ja puhtaat petivaatteet, mutta tuntui kuin junan pyörät olisivat nelikulmaiset. Matkan vaivoistahan toipuu, ja päällimmäiseksi jäi mieleen kiinnostus: Kamjanets-Podolskiin täytyy päästä uudelleen, sillä meiltä jäi vielä paljon näkemättä.

Hannu ja Oili Räsänen