Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Kahden tunnin lento siirsi meidät koleasta alkukeväästä Ukrainan helteeseen.
Syreenit, hevoskastanjat ja tulppaanit kertoivat lähestyvästä äitienpäivästä. Vierailimme kodeissa.

Ahkeria perheenäitejä

Oli kevätkylvön aika, ja perheet olivat saaneet siemeniä kasvimaitaan varten. Erään suuren perheen äiti ei halunnut jäädä sairaalaan hoitoon, koska kotityöt odottivat. Toisessa suuressa perheessä on löytynyt tilaa myös kotia vailla olevalle sukulaispojalle. Kaikki kiirehtivät istuttamaan ja kylvämään.

Sotaleski

Tapasimme kolmen lapsen äidin, jonka nuorimmainen on vasta kolmen kuukauden ikäinen. Perheen isä on kaatunut Itä-Ukrainan rintamalla. Näitä sankareita meillä Suomessa ei ole pariin sukupolveen ollut, mutta Ukrainassa tämä on todellisuutta nyt.

Evakkoäitejä

Luhanskista kuuden lapsensa kanssa paennut äiti viljelee maatilkkuaan. Kaksi vanhinta tytärtä opiskelee Odessassa, kolmas on juuri lopettelemassa koulua. Selviytymisen halu on luja, ja perheen pellosta liikenee tuotteita myös evakkojen asuntolassa eläville.
Tapasimme asuntolan evakkoja, jotka aina tervehtivät meitä yhtä iloisesti ja ystävällisesti. Silti koti-ikävä ja asuinpaikan ankeus ovat heille arkipäivää.

Muita yksinhuoltajia

Valitettavan monesta perheestä vastaa äiti yksinään – etenkin silloin, kun joku lapsista on vammainen. Oli silti ilo nähdä Oreshenkon koko perheen riemu kananpoikasista, jotka torilta ostettiin. Perheen koti oli talvella niin kehnossa kunnossa, että lapset vietiin internaattiin. Keväällä Lasten lähetystö kunnosti kodin, ja äiti saa nyt pitää lapsensa.
Myös Xenia, jonka jalka leikattiin syksyllä, viljelee kasvimaataan. Kolmesta lapsesta vanhin Sofia osaa jo hiukan auttaa äitiä.
Kiovassa veimme kummitädin lahjan nuoren yksinhuoltajan lapselle. Koti on siisti, mutta uskomattoman pieni: kolme lasta, äiti ja isovanhemmat asuvat asunnossa, jossa ei vapaata lattiatilaa ole lainkaan. Lapsista vain puolitoistavuotias poika osaa kävellä. Kysyy sisua lähteä tämän kolmikon kanssa ulos!

Ensikoti

Kiovassa pääsimme vierailemaan myös ensikodissa, jossa yksinäiset, asunnottomat nuoret äidit saavat viipyä lapsineen yhden vuoden. Heitä opastetaan lapsenhoidossa ja ruuanlaitossa. Tilat kustantaa eräs seurakunta, ja työ tehdään vapaaehtoisvoimin.
Isoäitejä
Monelle perheelle babushka on kullan arvoinen apu. Nämä äidit ovat todellisia selviytyjiä. Onnittelemme heitä ja kaikkia äitejä!
Äitienpäivänä 2018 Hannu ja Oili Räsänen
Kuvat: Hannu Räsänen

Kuva: Hannu Räsänen
Oksana ja lapsia

Kuva: Hannu Räsänen
Uusi koti palaneen tilalla

Kuva: Hannu Räsänen
Sotaleski 

Kuva: Hannu Räsänen
 Evakkoäiti

Kuva: Hannu Räsänen
Koti kunnossa

Kuva: Hannu Räsänen
Nuori sankariäiti

Kuva: Hannu Räsänen
Ensikodissa

Kuva: Hannu Räsänen
Saatiin tipuja

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *