Kiitos ystävillemme kuluneesta vuodesta, kiitos että olet!
Toisen koronavuoden siunauksia
Rajoituksia, sulkuja, karanteeneja… Kyllästymiseen asti olemme saaneet elää näiden mukaan vielä tänäkin vuonna. Mutta eihän vuosi silti ole ollut pelkästään kehno!
Englantilaiset kehottavat ”laskemaan siunauksia”. Ja niitähän riittää myös Lasten lähetystössä vuonna 2021.
- Kaverikoti on ollut avoinna suuren osan vuotta. Karanteeniakin on jouduttu pitämään, mutta ovien avaaminen sen jälkeen on ollut sitäkin riemullisempi asia.
Tiimiläiset on rokotettu kahteen kertaan, mikä on ilon aihe ja toiminnan edellytys.
Kaverikodissa tehtiin vuoden aikana laajennus ja remontti, ja se voi nyt tarjota entistä paremmat tilat lapsille ja vierailleenkin. - Kaverikodin suosittu pyhäkoulu on toiminut suuren osan vuotta ja kerännyt innostuneita lapsia viettämään lauantaipäiviä tärkeimpien asioiden äärellä.
- Erikoisluvalla ja tarkoin varotoimin onnistui lasten kesäleirille pääsy, joka oli monelle kuin keidas karanteenien erämaassa.
- Nykytekniikka mahdollistaa yhteydenpidon myös Suomesta Ukrainaan, joten olemme saaneet videokokouksissa ”tavata” tiimiläisiä ja seurata Kaverikodin upeaa remonttia.
- Lasten lähetystö sai iloisen yllätyksen, kun Suomen ukrainalaiset luovuttivat meille – sinulle ja meille kaikille – kunniakirjan työstämme Ukrainan lasten hyväksi.
- Suuri ilomme on se, että Lasten lähetystön kannatus on kasvanut ja vuosittaiset kampanjat ovat onnistuneet hyvin: monet perheet ovat saaneet tehdä kevätkylvönsä, varustaa lapsensa kouluun, lämmittää kotinsa ja voivat tänäkin vuonna kattaa joulupöytänsä.
Myös hätätilanteisiin on pystytty reagoimaan: sairastuneet ovat saaneet lääkkeitä, ja vuotavia kattoja on korjattu.
Kaikesta tästä voimme poikkeusvuoden lopulla olla iloisia. Kiitos, että et ole unohtanut niitä, jotka kärsivät rajoituksista vielä enemmän kuin me.
Sulje hetkeksi silmäsi ja kuvittele lasta, joka pääsee pitkän karanteenin jälkeen Kaverikotiin tapaamaan toisia, harrastamaan yhdessä ja puhumaan elämästään aikuisten kanssa.
Kuvittele perhettä, jossa siemenperunat on syöty ennen kevätkylvöä. Mikä riemu on saada Lasten lähetystöltä kylvöpaketti, jonka turvin ruokaa on tiedossa pitkäksi ajaksi!
Kuvittele yksinhuoltajan kotia, jonka katto vuotaa ja on romahtamaisillaan. Talvi on Ukrainassakin kylmä – miten sellaisen katon alla voi asua? Apu katon korjaamiseen ehti Lasten lähetystöltä ennen talvea.
Sulje vielä silmäsi ja kuvittele perhe, jossa lapset odottavat uuttavuotta ja joulua jännittyneinä, mutta työttömäksi jääneet vanhemmat kauhulla: mistä saadaan joulupöytään ruokaa? Ajattele, että voit tänä jouluna huojentaa heidän mieltään ja tuottaa ruokasäkillisen verran iloa perheelle – ja itsellesi saman verran antamisen iloa.
Hyvää armon vuotta 2022!
Hannu ja Oili Räsänen
Kuvat Hannun arkistosta, ensimmäiseltä matkaltamme Ukrainaan jouluna 2014