Ruokaa perheille

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!


Viime vuonna tälle perheelle näitä
Valokuva: Hannu Räsänen

Keväinen kylvökeräys on hyvin tärkeä. Se antaa parhaimmillaan ruokaa koko vuodeksi. Siemeniä, linnunpoikia ja possuja ym. varten lahjoitettu raha antaa perheille moninkertaisen hyödyn. Lapset saavat ruokaa koko talveksi, ja ruoka on Ukrainassa todella kallista. Ruuan hinta nousee kuukausi kuukaudelta.

Syiralla on suuri perhe. Heillä on viisi lasta. Isä ei voinut tehdä koko talvena työtä, koska työtä ei ollut. Perhe iloitsee kaikesta avusta, myös siitä, jonka se sai viime kevätkylvön aikaan. Sipulit ovat riittäneet tähän asti. Possut ovat kasvaneet hienosti ja pihalla astelee munivia kanoja ja ankkoja. Apu on tullutkipeään tarpeeseen ja se todella tuntuu perheen budjetissa.

Aljona Kot on yksinhuoltajaäiti, joka pitää huolta kahdesta pojastansa Viktorista ja Vladislavista. Kaikki apu, jonka tämä perhe on saanut, on tullut tosi tarpeeseen. Äiti yrittää säästää jokaisen kopeekan perheen tarpeisiin. Hänen kuukausitulonsa on vain noin 28 €. Hän on kiitollinen kylvöpaketista, jonka sai vastaanottaa viime vuonna. Hän kertoo, että siitä saatiin erikoisen hyvä porkkana- ja punajuurisato.
Gryizhunin perhe. Kylvöpaketti on hyvin tärkeä tälle perheelle. Yksinhuoltajaäiti huoltaa kolmea lastansa. Isä kuoli. On ollut  myös sellaisia vuosia, kun maa oli tyhjä. Ei ollut varaa tehdä mitään kevätkylvöä.

 

Kevätkeräys 28.3- 15.4


Valokuva: Hannu Räsänen

Kutsumme sinut merkittävään keräykseen. Ostamme perheille siemeniä, taimia, kaikenlaisia lintuja( kanoja, ankkoja, hanhia, jne.), possuja ja kahdelle perheelle vasikat. Tämä on pieni kustannus siihen nähden mikä se hyöty tästä keräyksestä on.

Jos kymppi tuntuu liian paljonlta niin viis siitä

Kymppi riittää yhden perheen kylvöpakettiin.


Valokuva: Hannu Räsänen

33 Eurolla saadaan jo possu tai lintuja.

Tervetuloa mukaan kevät keräykseen

 

Valitse summa oman tilanteesi mukaan. Merkitse viitenumero 20132  ja ilmoita meille mielellään omat yhteystietosi.

Lasten lähetystö ry:n tili:

FI97 3131 1001 4958 49

  •  viitenumero 20132

divider-1

Rahankeräysluvan saaja on Lasten lähetystö ry, myöntäjä Poliisihallitus. Luvan nro RA/2016/465, myönnetty 9.9.2016, voimassa 1.10.2016 – 30.9.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kerätyt varat käytetään Ukrainassa varattomien lasten, perheiden ja pakolaisten avustamiseen yhteistyöjärjestöjen avulla vuosina 2016 ja 2017.

 

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *