Lasten Lähetystö header image

Tulevaisuus ja toivo

– Posted in: Hannu ja Oili Räsänen- blogi


Pakolaislapsia Ruotsissa ja Suomessa
– Hannu ja Oili


Samoja lapsia, joita tapasimme jouluna Ukrainassa. Yhtä vauhdikkaita ja valloittavia. Mutta mitä he ovatkaan kokeneet tällä välin! Pommituksia, kranaattitulta, kellarissa tai pommisuojassa vietettyjä öitä ja päiviä. Pakomatkan, vieraan maan ja kielen.

Ruotsissa

Pääsimme vierailemaan Ruotsin Eskilstunassa tapaamassa tuttuja perheitä, jotka kokoontuvat päivittäin väliaikaiseen ”Kaverikotiin” Elim-kirkolle. Heillä on asiat hyvin – Boas ja Mirjam ovat tehneet suuren työn asuntojen löytämisessä ja kalustamisessa, vaatteiden ja kenkien hankkimisessa, sairaanhoidon ja viranomaisasioiden hoitamisessa.


Äidit kiittelevät hyvistä ulkoisista oloista. Mutta kun puhumme Ukrainasta, ikävä näkyy silmissä ja kuuluu äänessä. Pakolaisuus ei ole yksinkertaista. Ei kukaan olisi halunnut jättää kotiaan. Kuinka pitkään tämä kestää? Mitä kotikylästä on jäljellä? Ketkä sinne aikanaan palaavat?


Koululaiset oppivat uutta kieltä nopeasti. Aloittavatko he syyslukukaudenkin Ruotsissa? Jotkut näkevät tulevaisuuden mahdollisuudet parempina täällä kuin runnellussa kotimaassa. Millaisia ratkaisuja perheillä on edessään?


On aina suuri ilo tavata ukrainalaisia ystäviä. Tällä kertaa iloon sekoittuu riipaiseva suru. Kaikkein kohtuuttominta on se, että jotkut perheet pakenevat sotaa jo toisen kerran: ensin evakkoina Itä-Ukrainasta ja nyt vieraassa maassa.

Ensitapaaminen Iljan kanssa vuosia sitten perheen kotipihalla jäi lähtemättömästi mieleen. Polvenkorkuinen poika tuli portille hammasharja kädessään, katseli tulijoita aikansa, ojensi hammasharjan Hannulle, tarttui lujasti kiinni toiseen käteen ja alkoi esitellä kotia. Nyt Ruotsissa Ilja kavereineen kiipeää syliin, pelleilee ja nauraa. Lapset näyttävät toipuneen hyvin.

Suomessa

Olemme saaneet uusia ukrainalaisia ystäviä. Lähellämme asuu Irina-äiti ja seitsemän lasta. Isä jäi puolustamaan kotimaata. Kotikaupunkia heillä ei enää ole – se oli Mariupol.

Ennen kuin viranomaiset saivat vastaanottorahan maksetuksi, kävimme Irinan ja toisen pakolaisäidin kanssa ruokaostoksilla. Se sujui ihan samoin kuin Ukrainassa: äidit keräsivät tarvitsemansa tuotteet ostoskärryyn ja Lasten lähetystö maksoi kassalla.


Myös Suomessa ukrainalaiset ovat kiitollisia kaikesta avusta. Meidän on hyvä muistaa, että Ukraina tekee sittenkin enemmän meidän puolestamme – puolustaa koko Eurooppaa. Ystävystyminen on meille antoisaa: olemme jo saaneet nauttia tämän musikaalisen perheen lasten lauluesityksistä. Toivomme sydämestämme, että rauha palaa heidän kotimaahansa pian ja saamme yhdessä osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen.

Teksti ja kuvat: Hannu ja Oili Räsänen, Lasten lähetystö, Suomi

Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa

– Posted in: Hannu ja Oili Räsänen- blogi

Teksti ja kuvat: Hannu & Oili

Kaksi vuotta oli jo kulunut edellisestä Ukrainan-matkastamme. Meillä oli palava halu lähteä jouluksi Kaverikotiin, vaikka sekä koronan että sodanuhkan vuoksi tilanne oli epävarma. Joku toivotteli matkaan lähtiessä, että sää suosii – sää tosin tuntui meistä pienimmältä huolelta.

Suoran lennon ylellisyyttä ei enää ole, koska Valko-Venäjän ilmatila kierretään. Kiova otti meidät vastaan sateisena, mutta kauniina jouluvalaistuksessaan. Meillä oli kuitenkin kiire Piskiin tapaamaan vanhoja ja uusia ystäviä, näkemään uusiutunutta Kaverikotia.

Kylläpä lapset olivatkin kasvaneet!

Kahdessa vuodessa toden totta lapsi kasvaa ja nuori muuttuu aikuiseksi. Muutamien kohdalla piti halatessa kurkottaa ylöspäin! Kristina on jo 13 ja oppinut englantia niin paljon, että hänestä oli meille tulkkausapua.

Kaverikodin uusista tiloista on toki nähty kuvia, mutta viihtyisät vierashuoneet sekä moderni ja tilava keittiö yllättivät silti. Keittiötä päästiinkin kokeilemaan heti ensimmäisenä iltana, kun piparkakkutaikina piti saada jääkaappiin seuraavan päivän leipojaisia varten.

Viitisentoista lasta hääri kaulimineen pöytien ympärillä. Kuulemma aika moni Kaverikodissa käyvistä oli nyt sairaana, joko flunssassa tai koronassa. Piparien leipominen on lapsille luontaista. Mukana oli monta ensikertalaista käsiparia, mutta hyvin sujui.

Jälleennäkeminen tiimiläisten kanssa oli riemullista. Oli ilo tutustua myös tiimin uusiin jäseniin. Mutta yksi puuttui: Kaverikodin ”hengetär” Nadia, joka menehtyi yli vuosi sitten. Saimme käydä Nadian haudalla kertomassa ikävämme.

Uhkakuvia ja upeita maisemia

Uutiset sotaan varautumisesta olivat ahdistavia. Ukrainalaiset ystävämme eivät mielellään puhuneet alitajunnassa jatkuvasti painavasta sodanuhasta. Lasten lähetystö ei voi kansainväliselle politiikalle mitään, mutta omalla tontillaan se voi varautua pahimpaan. Kaverikodin ja perheiden kotivaraa alettiin kerätä, ja yhdessä Adolphien kanssa laadittiin vetoomuskirje ystäville Suomeen ja Ruotsiin.

Kaverikodin joulujuhlassa ja jouluaterialla rukoiltiin tavan mukaan myös rauhan puolesta. Tällä kertaa rukous nousi entistäkin hartaampana. Miksi näiden iloisten ja kauniisti esiintyvien viattomien lasten täytyy elää sodan uhan alla?

Meikäläisen joulun aikaan Kaverikoti hiljeni viikonlopuksi. Päätimme lähteä kirjanpitäjä Julian kanssa junalla Länsi-Ukrainaan Kamjanets-Podolskin historialliseen kaupunkiin. Aseman ovella mitattiin kuume ja katse osui maskeihin, joita ukrainalaiset kyllä käyttävät laajasti mutta suurin osa siten, että nenä jää näkyviin… Koronapassi piti näyttää tultaessa asemalle, junaan, hotelliin ja ravintoloihin.

Matkakohteemme oli todella mielenkiintoinen ja kaunis: eri aikakausilta peräisin olevia linnoja, kirkkoja, tunnelmallinen vanhakaupunki, viihtyisiä ruokapaikkoja. Joulunpyhät kuluivat nopeasti, ja paluumatkalla pääsimme tutustumaan ukrainalaiseen makuuvaunuun.

Kaverikodissa riitti vielä piparien leipomista Tanjan perheen avustuksella. Mirjamin kanssa laitoimme henkilökunnalle suomalais-ruotsalaisen jouluaterian. Hyvin maistuivat ystävillemme rosolli, silli, porkkanalaatikko, kinkku ja kylmäsavuporo. Svetan 10-kuinen Emma pisteli mielellään jälkiruuaksi sekahedelmäkiisseliä.

Uusivuosi on ukrainalaisille vuoden suurin perhejuhla, ja siksi kävimme perheiden kanssa ostoksilla ruokakaupassa.

Pääsimme myös vierailemaan muutamassa tutussa kodissa ja parissa meille uudessakin, joihin olimme päässeet kurkistamaan vasta Facebookin kautta. Anjan ja Leenan perinteiset neulelahjat veimme tällä kertaa perheeseen, joka on lähtenyt evakkoon Luhanskin alueelta. Uuteen elämään on pikkuhiljaa päästy kiinni – kunpa sitä ei sota uudelleen romuttaisi!

Kotimatkaa varten lähdimme viimeiseksi yöksi Kiovaan. Seurasimme uutisista Bidenin ja Putinin neuvotteluja, joihin ei erityisen suuria odotuksia kukaan asettanut. Tuntui pahalta lähteä pois ystävien luota, jotka jäävät kuin ruutitynnyrin päälle. Toisaalta vuodet ovat meitäkin vanhentaneet: olimme sen verran väsyneitä ja vähän kipeitäkin, että turvalliseen kotimaahan ja oman saunan lämpöön palaaminen tuntui suurelta etuoikeudelta.

Kotona näimme unia Ukrainasta.

Hannu ja Oili Räsänen

Kamjanets – Podolsk

– Posted in: Matkakertomuksia

Kamjanets-Podolsk on kaupunki, jollaista Suomessa ei ole. Suomessa ei ole yhtään niin vaikeaa kaupungin nimeä (ei edes Pieksämäki).

Julia, Lasten Lähetystön kirjanpitäjä Ukrainassa

Halusimme lähteä Kaverikodista jouluviikonlopuksi näkemään uusia maisemia. Tiimin kirjanpitäjä Julia oppaanamme matkasimme junalla Länsi-Ukrainaan lähelle Moldovan rajaa.

Kamjanets-Podolsk yllätti meidät täysin. Suomessa ei ole yhtään paikkakuntaa, jossa muutaman neliökilometrin alueelle mahtuu yli tuhatvuotinen vanha linnoitus, uusi linna, linnansilta, vartiotorneja, kaupungin portti, luostareita, kymmenen kirkkoa, kirkon rauniot, synagoga, armenialainen kaivo, ruutikellari, taidegalleria, arkeologinen museo ja linnojen pienoismallien museo. Vanhaa kaupunkia ja linnoitusta ympäröi uskomattoman syvä luonnon muovaama vallihauta. Rotkon pohjalla kiemurtelee Dnister-joen sivuhaara, jonka rannoilla on oma alakaupunkinsa. Jyrkät portaat ja sillat johtavat paikasta toiseen. Maisemassa riitti silmänruokaa, ja saatoimme vain kuvitella rinteitten kauneutta kevään kukkaloiston aikaan.

Kamjanets-Podolsk hemmottelee turisteja viihtyisillä kahviloilla, hyvillä ravintoloilla ja nyt joulutoreilla. Turisteja vain näkyi kovin vähän, ulkomaalaisia tuskin lainkaan. Sodan uhka vaikuttaa matkapäätöksiin. Junamatkat tuntuivat vähän rankoilta. Menomatkalla juna pysähtyi kahdeksi tunniksi, eikä kukaan ilmoittanut matkustajille mitään. Ukrainalaiset ovat paljon kärsivällisempiä kuin me suomalaiset, joiden täytyi saada tietää, mistä on kysymys. Ilmeni, että joku oli jäänyt junan alle ja poliisin piti selvittää asiaa.

Paluumatkan teimme yöjunalla. Julia halusi nukkua avoimessa osastossa, me vanhukset otimme hytin. Siellä oli lämmintä ja puhtaat petivaatteet, mutta tuntui kuin junan pyörät olisivat nelikulmaiset. Matkan vaivoistahan toipuu, ja päällimmäiseksi jäi mieleen kiinnostus: Kamjanets-Podolskiin täytyy päästä uudelleen, sillä meiltä jäi vielä paljon näkemättä.

Hannu ja Oili Räsänen

Rakkaudella kudottuja Villapaitoja ja takkeja

– Posted in: Matkakertomuksia

Itä-Ukrainan sota kosketti minua kuten monia suomalaisia. Uutisten vähentyessä ukrainalaisten hätä unohtui.

Vuonna 2015 Oili ja Hannu Räsänen kertoivat sanoin ja kuvin ensimmäisestä Ukrainan-matkastaan. Jotakin sydämessäni liikahti. Voisinko minä tehdä jotakin? Rahallinen tuki on tärkeää, mutta voisinko myös tehdä ihan konkreettisesti jotakin? Saimme ystäväni kanssa ”villapaita-/takki-idean”: käsityötaitoisina neulomme meille nimetyn oman perheen lapsille villapaidan tai -takin. Niitä on lähtenyt jo kuutena jouluna lahjaksi lapsille, joskus äideillekin.

Neuloessa muistan ajatuksin ja rukouksin perhettä ja lasta, joka juuri sen vaatteen saa. Jokaiseen villapaitaan ja -takkiin olen ”pakannut” paljon rakkautta ja lämpöä toivoen, että se lämmittää käyttäjäänsä. Itse saan paljon iloa tästä ”projektista”.
/ Leena Koskela, Kerava

Mukavia kuvamuistoja Stuartilta

– Posted in: Matkakertomuksia

On ikävää, että lapset ovat karanteenissa 😢
Meillä on kuitenkin paljon mukavia muistoja jaettavaksi kanssanne.

Tässä Stuartin muistoja …

Valokuvat: Stuart Holden

Näiden kuvien myötä toivotamme hyvää viikonvaihdetta. Pidä huolta itsestäsi ja lähimmäisistäsi.

Mirjam

Dubi Nallen ikävä

– Posted in: Matkakertomuksia

Mulla on niin ikävä kaikkia lapsia. Kaverikodissa oli ennen paljon lapsia. Se oli kivaa. Me pelattin ja leikittiin, kuunneltiin satuja ja tehtiin yhdessä läksyjä. Tää Kaverikoti on mun koti.

Mä sain olla mukana ja kuunnella satuja yhdessä lasten kanssa. Nadija keksi aina jotain uutta ja jännää.

Zhenja on mun kaveri. Hän asuu yhdessä äitinsä, kahden veljen, yhden siskon, papukaijan ja kissan kanssa Kaverikodissa.

Zhenjan kanssa odotettiin että 1 syyskuuta tulisi, se suuri ja juhlava päivä, koulun alkajaiset ja Kaverikodin avajaiset. Me siivottiin, pestiin ja laitettiin Kaverikotia kuntoon Me ollaan saatu tänne pomppumatto, tennispöytä ja kaikkee muutakin. Nyt siitä on jo kauan, yksi, kaks, kolme, neljä viisi, kuusi – joo kuusi kuukautta eli kokonaista puoli vuotta siitä kun lapset sai käydä koulua ja meillä. Viktor ja Katja on vienyt ruokaa mun kavereille. Mä en päässyt mukaan kun se karanteeni kuulemma koskee myös nalleja.

Mun kaverit sai koulutarvikkeita. Se oli ilo juttu. Mä näin että myös että Zhenjan äiti osti lapsille kyniä, vihkoja ja kaikkee. Mäkin haluun antaa lapsille jotakin. Joo, kyllä mä hunajasta ihan kamalasti tykkään, mutta meinaan säästää sitä ja jakaa lasten kanssa. Lekottelin pihalla ja uneksin hunajasta, jota yhdessä kavereitten kanssa syödään.

1 syyskuuta tuli. Mulle tuli aamulla kiire, piti äkkiä syödä että ehtisin odottamaan. Istuin ikkunalaudalla ja odotin. Kuuntelin , mutta ei kuulunut Katselin, mutta ei näkynyt kavereita. Kävin vielä pesemässä korvat, jospa siellä oli vaikkua etten kuulisi. Ei se auttanut. Ei kuulunut lapsia.

Mä näin Zhenjan: ”Hei miksi sää oot kotona, miksi et oo koulussa?”-kysäisin.

”Meillä on taas karanteeni.”-sanoi Zhenja.

”Kuinka kauan?”

”Ainakin kaksi viikkoa vielä.”- sanoi Zhenja.

Ei en mä itke… se on vaat jotain kosteeta mun poskilla. En mä ole tänne itkemään tullut. Mun tehtävä on lohduttaa lapsia. Mut olisi se kyllä paljon mukavampaa ikävöidä toinen toisiamme yhdessä. Joka tapauksessa, en syö hunajaani, vaan säästän sen. On paljon kivempi odottaa, se maistuu paljon paremmalta kun syödään yhdessä.

Terveisin ja halit, Dubi Nalle

Joulu on aina jännittävää aikaa – etenkin Piskissä!

– Posted in: Hannu ja Oili Räsänen- blogi Matkakertomuksia

Kuudetta jouluamme Ukrainassa sävytti taas jännitys Itä-Ukrainan sodasta – tulitaukosopimuksesta huolimatta ukrainalaiskohteita tulitetaan joka päivä. Poliittinen tilannekin kärjistyy ja väki kokoontuu mielenosoituksiin.

Sää oli ”kuin toukokuun”, kun vierailemme Viktorin, Svetan ja ruotsalaisten Bertilin ja Kristinan kanssa kahdessa tutussa kiovalaisperheessä. Kassilliset jouluruokaa ja pikku lahjat saavat iloisen vastaanoton.

Kaverikodissa meitä odotti kiireinen viikko: ruokaostoksia perheille, vierailuja, juhlavalmisteluja ja ennen kaikkea leipomista. Tanja on päässyt sairaalasta ja asuu lapsineen ja kissoineen Kaverikodissa, joten vilskettä riittää.

Saimme viedä keravalaisten Anjan ja Leenan kauniit neuleet uudelle perheelle. Äiti Nastja sekä lapset Ira ja Artem asuvat pitkien taipaleiden takana. Olimme erityisen iloisia vierailusta Zagikan perheessä, jossa äiti Oksana on silminnähden tervehtynyt.

Ensimmäiset piparkakut leivoimme Kaverikodin lasten kanssa. Kaulimia löytyi seitsemän, ja yhtä monta lasta mahtui pöydän ympärille.

Tällä viikolla pyhäkoulun piti Piskin ortodoksipappi. Hän puhui joulun merkityksestä, ja lapset saivat kysellä lisää. Lopuksi pyhäkoululaiset leipoivat piparkakkuja suurella innolla.

Tanjan perheen kanssa leivoimme myös pikkupullia aattojuhlaan ja lauantain pyhäkoulun juhlaan. Hiiva oli piiloutunut jonnekin, mutta pikku Maksim pelasti tilanteen kipaisemalla kauppaan. Ensimmäisessä kaupassa sitä ei ollut, toisessa onneksi oli.

Maanantaina tiimi valmistautui laittamaan aatoksi jouluateriaa: parisataa lihapullaa, kanaleikkeitä ja olivie-salaattia. Juuri silloin koko kylästä katkesivat sähköt! Saman tien lakkasi vesipumppu toimimasta ja nettiyhteyskin katkesi. Ukrainalaiset eivät tästä hirveästi hermostuneet – heille sähkökatkot ovat normaalia elämää. Vettä haettiin ämpäreillä ja pieneen puuhellaan viritettiin tuli. Näin saatiin välttämättömät työt tehdyksi. Illalla valot taas syttyivät.

Aattona juhlittiin

Lasten laulu- ja runoesitykset ovat aina yhtä sykähdyttäviä. ”Iloitse, maailma, Jumalan Poika on syntynyt!” Juhlaohjelman jälkeen järjesteltiin kovalla tohinalla ruokapöydät ja kannettiin jouluruoka seisovaan pöytään. Täällä lapset eivät nyrpistele nenäänsä ruokalautasen äärellä, vaan syövät hyvällä halulla.

Pukki oli tuonut kaikille lapsille pikku paketit, jotka Katja jakoi. Tällä kertaa ne sisälsivät älyleluja kuten Rubikin kuutioita ja muita pulmia.

Kohta aloitetaan uutta vuotta. Kuten Viktor Pavlovits joulujuhlassa totesi, toivomme rauhaa Ukrainaan ja koko maailmaan.

Teksti: Oili Räsänen

Kuvat: Hannu Räsänen

Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu?

– Posted in: Hannu ja Oili Räsänen- blogi Matkakertomuksia

Paikallislehtemme Keski-Uusimaa julkaisi tänään mielipidesivulla tämän:

Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu?

Olemme kuudetta jouluamme Ukrainassa köyhien lasten ja perheiden parissa. Täällä ei kissoille ja koirille osteta ”viiniä” eivätkä lapset nyrpistä nenäänsä ruokapöydässä. Ilo on vilpitön, kun kotiin saadaan juhlapyhiksi ruokaa ja kun lapset kokoontuvat laulamaan joulun lapsesta ja syömään kunnon aterian.

Lasten lähetystö auttaa köyhiä maassa, jota edelleen jatkuva sota kurjistaa.

Jouluterveisin Ukrainasta
Hannu ja Oili Räsänen, Kerava

Kuva: Rakkaudella neulotut sukat lämmittävät palvelevia varpaita.

Matkalla Ukrainaan. Laukut täynnä kudottuja sukkia, myssyjä, vaatteita ja kenkiä vähäosaisille lapsille. Kiitos kaikille jotka ovat jo osallistuneet keräykseen.

Apu – Matkalla Ukrainaan

– Posted in: Adolphi Boas ja Mirjam - blogi Matkakertomuksia

Teksti ja kuva: Boas Adolphi


Nyt lennämme Ukrainaan laukut täynnä kudottuja myssyjä, lapasia, sukkia, kenkiä, vaatteita. Sydän täynnä iloa ja kiitollisuutta kaikille jotka ovat kutoneet ja monin tavoin osallistuneet vähäosaisten lasten auttamiseen.

Suuri kiitos myös Ukraine International lentoyhtiölle, joka antoi meille luvan tuoda ylimääräisiä laukkuja ilmaiseksi. 🇸🇪🇺🇦 Boas Adolphi yhdessä Mirjamin kanssa, Lasten lähetystön perustajat.

Poika lentokoneessa.
Kuva: Mirjam Adolphi

Meillä oli kivaa matkaseuraa pienestä uteliaasta pikkupojasta. Hän sai istua ikkunan vieressä. Matka Tukoholmasta Kiovaan sujui ilman kommelluksia. Tullikaan ei tällä kertaa kysellyt mitään, vaikka yksi laukku oli epämääräisen näköinen ja kokoinen. Tänään meillä on ollut monta palaveria Kiovassa. Huomenna matka jatkuu Kaverikotiin Piskin kylään. Jo ylihuomenna lapset saavat kudottuja sukkia, lapasia, lämpimiä vaatteita. Ensi viikolla lapsille myös ostetaan talvikenkiä ja talvitakkeja. Kiitos vielä kerran kaikille neulojille, kiitos kaikille jotka vaatteita ovat antaneet, kiitos kaikille lahjoittajille ja kiitos kaikille jotka rukoilevat ja kaikin tavoin olette mukana lapsia auttamassa. Vielä ehdit mukaan lämmin talvi keräykseen. Tässä linkki

/Mirjam Adolphi

Toinen näkökulma elämään

– Posted in: Matkajuttuja Matkakertomuksia
Mirjam löysi ottamansa kuvan Stuartista vuodelta 2018. Stuart on tukenut näitä lapsia jo monen vuoden ajan. Heidän äitinsä kuoli 2018. Mummu muutti lastenlasten luo ja kuva on ensitapaamisestamme mummun kanssa.

Stuart Holden varttui Englannissa ja teki työuransa tekniikan alalla päätyen yrittäjäksi ja menestyväksi liikemieheksi. Nyt hänellä on mahdollisuus käyttää aikaansa valokuvaamiseen ja muiden auttamiseen. Stuartia on onnistanut elämässä, ja tämä on hänen tapansa antaa jotakin takaisin. Kuten hän itse sanoo:

“Elämän ei pidä olla pelkkää ottamista!”

Stuart on juuri tällä hetkellä vierailemasssa kaverikodisssa, Piskissä. Tässä hänen koskettava matkakertomus.

Laupias samarialainen ei sulje silmiään

Jotkin päivät panevat ajattelemaan. Jotkin tekevät surulliseksi. Jotkin muistuttavat, miten hyvin omat asiani ovat. Tänään oli sellainen päivä.
Jos olet kovin herkkä, älä jatka tämän lukemista.

Olen käynyt Ukrainassa kymmenisen vuotta ja saanut Mirjamin, Boasin ja täkäläisen tiimin avulla etuoikeuden nähdä maasta sellaisen puolen, jota monet eivät pääse näkemään. Puhun tarkoituksellisesti etuoikeudesta.

Kun ihmiset kotona kertovat minulle ongelmistaan ja puutteistaan ja kun sitten näen täällä sen mitä näen, arvaat etten suhtaudu heihin kovin myötätuntoisesti. En ole tunteeton, mutta joskus vaikuttaa siltä, etteivät ihmiset tiedä vaikeuksista mitään!

Tänään kävimme tiimiläisten kanssa kolmen perheen luona, joista kahta en tuntenut ennestään. Kolmatta perhettä olen avustanut jo vuosia.

Käytiin viisilapsisen perheen luona

Kävimme ensin viemässä talvivaatteita viidelle lapselle. Perheellä oli lehmä, hanhia ja lampaita, joten siellä ei koettu nälkää, puutetta kylläkin. Kun olimme lähdössä, perheen äiti antoi meille noin 19 litraa maitoa ja kotitekoista juustoa.
Naiivi minäni kuvitteli, että lahjat olivat meille. Ei toki – emäntä tahtoi antaa ne perheille, joilla on vielä vaikeampaa kuin hänen perheellään! Miten tämä on mahdollista?

Toinen perhe jossa vierailimme

Toisessa kodissa kohtasimme äidin ja vammaisen pojan, jotka asuvat järkyttävissä olosuhteissa (jopa täkäläisen maalaiskylän mittapuulla).

Tiimi suunnitteli kodin korjaustöitä yhdessä kunnallisen sosiaalitoimen ja kunnanjohtajan kanssa.

Minulla on tapana vilkaista, mitä ruokaa “keittiössä” on – löysin nahistuneen kaalin ja vähän perunoita.

Tutulla perheellä meni näihin toisiin verrattuna hyvin.

Kun siis vaikerrat omaa osaasi, pysähdy hetkeksi miettimään, millaista elämäsi voisi olla!

Ukrainassa näkemäni elämä on totta monille tässä pienessä maailmassamme, jota rikkaat tuhoavat ahneudellaan ja itsekkyydellään.

Kyllä, olen tunteellinen – liikutuin tämän päivän tapaamisista kovasti!!!!!!!

Stuart Holden, Valokuvaaja Englannista

Suomalaisten vapaaaehtoisten palomiesten vierailu Piskissä 17.5.

– Posted in: Matkajuttuja Matkakertomuksia

Olemme suomalaisia vapaaehtoisia palomiehiä. Tietenkin nyt olemme kaikki jo suuria pomoja, mutta siitä viis. Olimme todella vaikuttuneita ja haluamme kiittää kaikkia vierailusta. Avasi ihan jokaisella perspektiiviä kummasti. Aloimme miettiä, miten saada jotain apua ja aktiviteettia liikkeelle Piskiin. Pullakin oli tosi hyvää, ne omenatäytteiset erityisesti. Niistäkin iso kiitos.

Pelastustoimen arvot ovat inhimillisesti, ammatillisesti, luotettavasti – yhteistyössä, joka sopii toimintaannekin oikein hyvin. Jaamme siis arvot ja se on tärkeää, jos mikä.

Mika ja Isot päälliköt