Rakastan ihania satuja
rakastan kauniita unelmia. Joskus ne jopa pelottavat, mutta aina niitä kannattaa ajatella. Хорошо выходные, Я надеюсь Светочка, 11 в.
rakastan kauniita unelmia. Joskus ne jopa pelottavat, mutta aina niitä kannattaa ajatella. Хорошо выходные, Я надеюсь Светочка, 11 в.
Ruotsi on maa, johon haluan palata. Se on hyvien, avoimien ja välittömien ihmisten maa. Olen täällä kuin kotonani – ihan kuin en olisikaan matkustanut toiseen maahan. /Katja Ruotsiin tullessani huomasin, että täällä ihmiset elävät sopusoinnussa luonnon kanssa. Tämä on kauniin…
Kuukauden odotuksen jälkeen tytöt ovat lähdössä Ruotsiin. Kaksi Katjaa ja Nastja ovat Itä-Ukrainan evakkoja, jotka osallistuvat hyväntekeväisyysgaalaan. Kolme tyttöä on saanut passin, Anja ei vielä. Tänään on ratkaiseva päivä: jos hän saa passin, hän ehtii mukaan gaalaan. ”Odottelemme lähtöä. Polvet…
Viime vuonna pääsin koulusta, ja nyt luen Odessan yliopistossa kansainvälistä taloustiedettä ensimmäistä vuotta. Asun Odessan juutalaisen seurakunnan opiskelija-asuntolassa ja käyn myös synagogassa. Lomilla matkustan kotiin Kiovaan. Tämä kuva on otettu juutalaisten purim-juhlassa. Purimiin pukeudutaan naamiaisasuihin. Kun tulin Odessaan, aloin osallistua…
Elämässäni alkaa uusi vaihe. Lähden tänään Lviviin ja palvelen merivoimissa puolitoista vuotta. Mielessäni on huolia ja paljon kysymyksiä, mutta varmaan saan niihin vastaukset perille tullessani. On vaikeaa lähteä Kiovasta ja hyvästellä ystävät. Varsinkin Boas ja Mirjam, jotka ovat olleet tukenani…
Kun seuraan sodan tapahtumia omassa maassani, tahtoisin itse olla mukana. Minun käy niin sääliksi sotilaita, joita vihollinen tappaa ja haavoittaa. Tahdon auttaa sotilaitamme. / Sveta, 11 v.
Tykkään piirrellä, varsinkin kissoja. Käytän viikonloput piirtämiseen. Toivotan sinullekin luovaa viikonloppua. / Dasha, 11 v.
Paljon kiitoksia Kristinille, ystävälleni kesäleiriltä. Sain häneltä vaatteita, joista varsinkin tämä mekko on ihana. / Ruslana, 8 v.
Olen kotoisin Itä-Ukrainasta. Käyn koulun viimeistä luokkaa kylässä, johon perheeni pakeni sotaa vuonna 2014. Nyt on edessä vaikeat loppukokeet. Lyhyessä ajassa pitää selviytyä viidestä aineesta, joista jokaisessa on vähintään 35 melko laajaa teemaa. Vaikeaa, muttei mahdotonta Koulussa saamme puhua venäjää….
End of content
End of content