Pääsiäinen

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Viisi päivää ennen pääsiäistä Jeesus ratsasti Jerusalemiin.

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: “Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu: “Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.”
Raamattu, Johanneksen evankeliumi 12:12-14

Pitkäperjantai on hiljaisuuden ja rukouksen päivä. Tänään ajattelen samanlaisia ja erilaisia tapojamme viettää pääsiäistä. Ukrainassa pääsiäinen on vasta kuukauden kuluttua. Apumme piirissä olevat juutalaisperheet ovat jo viettäneet pääsiäistä, koska se oli 27. maaliskuuta (14. nisan-kuuta juutalaisen kalenterin mukaan). Meillä länsimaissa on tänään huhtikuun 2. päivänä pitkäperjantai, ja pääsiäinen koittaa sunnuntaina. Pääsiäinen kuvaa Jeesusta, joka kuoli ristillä sinun puolestasi ja minun.

Erilainen ilta

Juutalaiset ystävämme ovat jo viettäneet pääsiäistä.
“Miksi tämä ilta on erilainen kuin muut illat?” Tämän kysymyksen esittää lapsista nuorin. Vastaukseksi kerrotaan pääsiäiskertomus vapautuksesta. Se kerrotaan vuosi toisensa jälkeen, pesach pesachin, pääsiäinen pääsiäisen jälkeen. Kysymys on osa juutalaista pääsiäisenviettoa. Illan aikana syödään ateria (seder) ja kerrotaan vapautuksesta.

Happamattoman leivän juhla, jota kutsutaan myös pääsiäiseksi, oli jo lähellä.
Luukkaan evankeliumi 22:1

Heti pääsiäisen jälkeen seuraa happamattoman leivän juhlaviikko. Kodista on puhdistettu kaikki hapate, ja viikon aikana syödään happamatonta leipää (jossa ei ole nostatusainetta). Se kuvastaa elämämme vaellusta. Happamattoman leivän juhla päättyy 3. huhtikuuta.

Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.
1. kirje korinttilaisille 5:6-8

Meillä länsimaissa on tänään pitkäperjantai.
Lauantai 3.4. pääsiäislauantai
Sunnuntai 4.4. pääsiäispäivä
Maanantai 5.4. toinen pääsiäispäivä

Pääsiäinen (pesach) kuvaa Jumalan pääsiäislammasta, Jeesusta Kristusta, joka kuoli ristillä puolestamme.
Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus

Pääsiäisateria

Sitten tuli se happamattoman leivän päivä, jona pääsiäislammas oli teurastettava. Jeesus lähetti Pietarin ja Johanneksen kaupunkiin ja sanoi heille: “Menkää valmistamaan meille pääsiäisateria.” He kysyivät: “Minne tahdot meidän valmistavan sen?” Hän sanoi: “Kun tulette kaupunkiin, teitä vastaan tulee vesiruukkua kantava mies. Seuratkaa häntä. Menkää siihen taloon, johon hän menee, ja sanokaa talon isännälle: ‘Opettaja kysyy sinulta, missä on huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.’ Isäntä osoittaa teille yläkerrasta suuren huoneen, jossa on kaikki järjestettynä. Valmistakaa sinne ateria.”He lähtivät matkaan, ja kaikki kävi niin kuin Jeesus oli heille sanonut. He valmistivat pääsiäisaterian.
Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostoliensa kanssa. Hän sanoi heille: “Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: “Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: “Tämä on minun rumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: “Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.”
Luukkaan evankeliumi 22:7-20

“Kristus nousi kuolleista!” – “Totisesti nousi!”

Ukrainassa vietetään pääsiäistä 2.-3. toukokuuta 2021.

Pääsiäinen on Ukrainassa suuri juhla, jolloin kirkot täyttyvät ja ovat auki koko yön. Korillinen maalattuja kananmunia ja muuta pääsiäisruokaa viedään kirkkoon siunattavaksi. Väki jonottaa, ja papit pirskottavat vettä koreille. Vasta sen jälkeen syödään pääsiäisateria.

Pääsiäisaikaan tavattaessa tervehditään sanoilla “Hristos voskres! – Kristus nousi kuolleista!” Vastaus kuuluu “Voistinno voskres” – Totisesti nousi!” Vaikka poliisi pysäyttäisi sinut, hän aloittaa samalla tervehdyksellä: “Kristus nousi kuolleista!” ja sinä vastaat: “Totisesti nousi!”
Vasta tämän tervehdyksen jälkeen ruvetaan hoitamaan asiaa.

Miksi ja milloin pääsiäistä vietämmekin, voimme sanoa: “Kristus nousi kuolleista!”

Kuva: Maikki Tuominen
Teksti: Mirjam Adolphi

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *