Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

24.12.

Yövyimme Bratislavassa – mutta se oli hotellin nimi, siis yövyimme Kiovassa.

Jouluostoksia

Aamupäiväksi kummityttömme Sveta oli organisoinut mahtavan ostosjärjestelyn. Seitsemän varatonta perhettä tuli tiimin kanssa suureen tukkukauppaan tekemään juhla-ajan ostoksia. Samalla ostettiin maaseudun perheille ruokaa, jota saatiin tukusta edullisimmin. Kun ostokset oli lastattu autoihin ja yhteen pitkään peräkärryyn, söimme yhteisen lounaan.
Täysikuu valaisi matkamme Piskiin, Kaverikotiin. Iltapuhteena Hannu valmisti joulukalaa, Mirjam etikkapunajuuria ja Oili neljä isoa annosta piparkakkutaikinaa.

25.12. Joululoma alkoi

Lasten joululoma alkoi, ja he kiirehtivät koulusta  Kaverikotiin. Kolme lasta kerrallaan ahkeroi keittiön ison pöydän ääressä kaulimien ja muotttien kanssa. Eteviä lapsia! Kukaan ei ollut ennen leiponut piparkakkuja, mutta valmista tuli hyvää vauhtia. Kun koko tusina oli työnsä tehnyt, piparkakkuja tietysti syötiinkin, mutta lapset halusivat nimenomaan viedä niitä tuliaisiksi kotiin.

Päivän toinen suuri tapaus oli avustuskuorman tullaus, joka sujui ennätysvauhtia. Ensimmäiset laatikot kannettiin riemusaatossa Kaverikotiin, ja lähipäivinä päästään jakelemaan kauan kaivattua kuormaa.

/Hannu ja Oili Räsänen

 

 

Jaa tämä blogikirjoitus myös kavereillesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *