Viikon blogisti – Tanja

Jaa eteenpäin

Hei! Olen Tanja ja teen työtä Lasten lähetystön tiimissä, josta on vuosien varrella tullut minulle perhe. Rakastan työtäni. Kun autan toisia, auta ennen kaikkea itseäni.

Lempparikuvani Kaverikodista: nalleperhe

Kaverikodissa Ukrainassa vietin aikaa lasten kanssa ja kerroin toiminnastamme sosiaalisen median kanavillamme. Kaikki sujui hyvin aina helmikuun 24. päivään asti…

Miehitys, pako ja kotoutuminen….

Sotaa pakoon, metsässä

Venäjä hyökkäsi kimppuumme. Heräsimme räjähdyksiin emmekä tienneet, mitä tehdä. Kun olimme lasten kanssa selviytyneet kylämme miehitysajasta, alkoi pitkä pakomatka Ruotsiin. Viisi kuukautta on kulunut, mutta en ole tottunut vieraaseen maahan. Se on minulle kaikkein vaikeinta.

Odotamme kyytiä eteenpäin Puolan rajalle

Samaan aikaan pakeni kaksi monilapsista perhettä, joita olimme auttaneet jo Ukrainassa. Se on auttanut minua selviytymään Ruotsissa.

Ulkomaalaiset vapaaehtoiset leikkivät lasten kanssa
Levähdyshetki rajalla

Se on auttanut minua hillitsemään itseni, ottamaan vastuuta toisista ja tukemaan moraaisesti niitä, jotka ovat rinnallani.

Elämä vieraassa maassa

Täällä Ruotsissa ei ole pommituksia eikä räjähdysten ääniä. Olemme turvassa.

Monet sanovat: ”Sinullahan asiat ovat hyvin.” Niin, kyllähän me olemme kunnossa. En tahdo valittaa. Mutta minulla on omat tapani ja omat pelkoni. Meillä on koti, mutta tärkein puuttuu – kodin tuntu. Kaikki on jotenkin vierasta ja outoa. Joka päivä ajattelen, että tämä in vain unta ja pian herään kotona Ukrainassa.

Laiva Ruotsiin lähtee

Ruotsalainen koulu, ruotsinkieli, Ruotsin lait eivät ole minulle selviä ja tuttuja asioita. Ruotsi on kyllä kaunis maa ja ihmiset täällä ovat ihania. Mutta tämä ei ollut oma valintani. En suunnitellut ruotsin opintoja, lapseni eivät suunnitelleet ruotsalaisen koulun käymistä, emme suunnitelleet muukalaisuutta vieraassa maassa. Sota murskasi unelmamme ja suunnitelmamme elämästä kotona tutuissa ympyröissä. Mutta meillä on mitä on. Pääasia, että henkemme säilyi ja olemme nyt turvassa.

Autan toisia – autan itseäni

Koululuokka Eskilstunassa

Ei ole helppoa olla pakolaisena vieraassa maassa neljän lapsen kanssa. Minua auttaa se, että saan jatkaa työtäni Lasten lähetystössä, nyt täällä Eskilstunassa. Täällä on paljon ukrainalaisia lapsiperheitä, jotka tarvitsevat apua ja tukea.

Sota on pelottavaa, sota on kuolemaa, sota on epätoivoa. En pelkää niinkään itseni puolesta kuin lasteni.

Oma maa on minulle paras


Oma kylämme ja Kaverikoti ennen hirveää sotaa…

Ikävää, että vasta sota auttoi minua ymmärtämään miten Ukraina on minulle maailman paras maa. Oma kansani on maailman paras, omat tapamme ovat parhaat – koska ne ovat minun. Odotan sitä päivää, jona olen taas kotona, kotimaassa – Ukrainassa.

Tahdon kiittää Mirjamia, Boasia, monia ruotsalaisia ja muunmaalaisia meidän ukrainalaisten auttamisesta. Uskon vahvasti, että saamme vielä tavata vapaassa ja rauhallisessa Ukrainassa. Kaikella on aikansa.

Tanja Verozub, Lasten lähetystön tiimi


by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *