Hei, nimeni on Nadia. Olen 71-vuotias ja jouduin vanhoilla päivilläni opettelemaan älypuhelimen ja tietokoneen käyttöä.
Syynä oli karanteeni. Kaverikodin lapset olivat karanteenissa, ja minun oli heitä ikävä. Halusin jutella lasten kanssa ja kysellä heidän kuulumisiaan.
Alkuun tarvitsin nuorten työtoverieni apua, jotta sain tolkkua tietokoneesta ja älypuhelimesta. Sitten päätin pärjätä itse. Eihän koko ajan voi pyytää toisilta apua.
”Onko ihan mahdotonta päästä tämän esteen läpi omin voimin?” kysyin itseltäni. “Totta kai selviydyn itsekin.”
Vuosi sitten sain älypuhelimen. En käsittänyt siitä yhtään mitään. Käytin sitä samalla tavalla kuin tavallista näppäinpuhelinta.
En voinut ymmärtää työtovereitani, jotka naputtelivat puhelimiaan. Aina he tekivät jotakin puhelimella. Nyt olen ottanut heidät kiinni. En mene nukkumaankaan ennen kuin olen katsonut Facebookin ja muut sosiaaliset verkot.
Nyt olen kärryillä. En avaa iltaisin televisiota, vaan katson päivitykset. Mietin aina, mitä uutisia me voimme jakaa ulkomailla asuville ystävillemme.
Ei tietokone niin kovin vaikea juttu ole – turhaan pelkäsin sitä. Minulla on vastuuntuntoiset opettajat: nuoret työtoverini.
/Nadia
