Hei!
Olen Tanja, ja tällä viikolla kerron sinulle Kaverikodista ja lapsista, jotka käyvät täällä.
Rakastan työtäni. Kuulun hienoon tiimiin, jonka jäsenillä on uskomattoman suuri sydän.
Koko tiimiimme kuulumme sinä, me ja lapset. ❤
Kaverkoti on myös kotini
Minulle Kaverikoti ei ole pelkkä työpaikka, vaan jotakin enemmän. Se on minulle myös koti, jossa asun neljän lapseni kanssa.
Ymmärrän, mitä Kaverikoti merkitsee kylän lapsille. Lasten elämä on aivan toisenlaista kylässä kuin kaupungissa. Täällä maalaiskylässä lapsilla ei ole paikkoja, joissa käydä eikä mitään harrastusmahdollisuuksia.
Kaverikoti on kuin keidas maalaiskylän lapsille
Kuvittele pikkukylä, jossa ei ole urheilukenttiä, harrastusryhmiä, puistoja, elokuvateattereita… Mitä lapset voivat tehdä?
Lapset tulevat Kaverikotiin. Heillä on hauskaa, he nauravat, juoksevat, hyppivät ja vain ovat yhdessä. Tämä paikka heillä on sinun apusi ansiosta.
Pikkubussimme on kätemme ja jalkamme
Pikkubussimme on Kaverikodin suuri apulainen. Se on pieni, mutta tekee suuren työn. Ilman tätä apulaista Kaverikoti ei toimisi täysillä.
Se on kuin likkuva Kaverikoti, joka kulkee päivästä toiseen, viikko viikolta, vuosi vuodelta joka säällä ja kaikkina vuodenaikoina. Se noutaa lapsia Kaverikotiin lähikylistä.
Varsinkin lauantaisin bussilla riittää työtä. Se kiertelee kylissä, ajaa kehnoilla kyläteillä hakemassa lapsia suosittuun pyhäkouluumme. Ja lopuksi sen on kuljetettava lapset takaisin omiin kyliinsä.
Pikkubussimme on kätemme ja jalkamme. Se vie perheille ruokaa, lapsille vaatteita, lääkkeitä ja muuta. Ja kesällä se vie lapset leirille. Tarvitsemme ja arvostamme bussiamme kovasti. Täällä Piskissä se tunnetaan nimellä Bussik. Meille se on kerrassaan korvaamaton.
Kiitos Kaverikodista
Lapsille jotka asuvat kylässämme on lapsuus tullut hauskemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, koska he voivat tulla Kaverikotiin.
Siellä voit kuulla lintujen laulua ja lasten naurua. Haluan henkilökohtaisesti halata jokaista teistä ja sanoa – Kiitos Kaverikodista
Tanja- Sosiaalimedia koordinaattori