Minulla oli ollut koti vain unelmissa – ei vielä koskaan todellisuudessa. Olisin halunnut lapsilleni oman kodin, mutta tiesin ettei se ollut mahdollista. Sain neljän lapseni kanssa etsiskellä yöpaikkoja. Pääsimme tilapäisiin asuntoihin, jotka eivät olleet lapsille sopivia.
Saimme Patin ja Lenin luota yhden huoneen, jossa asuimme neljä vuotta. Se oli vinttihuone ja talvisin kylmä. Se oli kuitenkin pelastuksemme. Mutta nyt meille oli luvassa oikea koti.
Oli vaikeaa uskoa, että muuttaisimme omaan kotiin. Se oli unelman täyttymys, mutta samalla vähän pelottavaa. Ihan kaikki olisi uutta. Lapseni lohduttivat minua: ”Älä murehdi äiti, kaikki menee hienosti!” Heidän lapsenmielensä suuntautui jo uuteen kotiin, ja he alkoivat innolla pakata. Ei meillä paljon pakattavaa ollutkaan. Saimme Lasten lähetystöltä sängyt ja keittiötarvikkeita. Koko tiimi tuli avuksemme. Yhdessä siivosimme, pesimme ikkunat, laitoimme verhotangot ja teimme kodista viihtyisän.
Ja niin alkoi sivistynyt elämämme. Lapset heräsivät jo seitsemältä aamulla. He halusivat päästä ajamaan hissillä ylös ja alas. Kristina ihastui kylpyhuoneeseen. Siellä on amme, johon saa laskea vettä. Hän tunsi olevansa hieno lady, kun pääsi kylpyyn. Kristina ja hänen nukkensa nauttivat ensimmäisestä kylvystään kolme tuntia.
Lapset olivat niin iloisia uudesta kodista. Pidimme pikku Maksimin 6-vuotissynttärit. Oli ihanaa valmistella juhlia, koristella koti ilmapalloilla ja puhaltaa kakun kynttilät.
Kaikki on minulle uutta. Koko ajan on kiire laittaa ruokaa, siivota, auttaa lapsia läksyjen teossa… Minulla on paljon oppimista. Olen kasvanut kadulla, ja monet keittiövälineet ovat minulle arvoitus.
Kadulla neljän lapsen kanssa
Lapsena kaipasin omaa kotia. Mutta kotinani olivat kadut ja kellarit… Nyt ymmärrät, miten kiitollinen olen. Vielä kerran, suurkiitos!
Olemme tosi iloisia kodista.
Sinun avullasi olemme päässeet asuntoon, jossa on kaikki mukavuudet. Unelmamme on vielä tallella: jonakin päivänä asumme omassa kodissa, emme vuokralla.
Tanja
Kristina-tytär on Lasten lähetystön oma Peppi Pitkätossu. Hän kirjoittaa:
Hei, tässä Kristina. Minä asun äidin ja veljien kanssa. Kiitos kodista. Tykkään asua täällä. Minulla ja äidillä on yhteinen huone. Ja haluan kiittää uudesta kauniista sängystä. Se on roosanvärinen, ja sen alla on pöytä ja kaappi. Meillä on oma keittiökin, jossa voin laittaa ruokaa.
Kesällä pääsin ensimmäistä kertaa leirille. Se oli tosi kivaa ja ihanaa. Haluan päästä sinne uudestaankin. Sain leirillä monta uutta kaveria.
Koulu alkaa pian. En ole ikinä ollut päiväkodissa niin kuin isoveli. Siksi en ollut saanut rokotuksiakaan. Kiitos, että autoit äitiä hankkimaan minulle rokotukset. Ei se kyllä kivaa ollut, mutta ne oli pakko ottaa että pääsin kouluun. Nyt aloitan jo toisen luokan. Kaikkein eniten tykkään koulun alusta – ensimmäisestä kellonsoitosta. Nyt menen uuteen kouluun. Se on hurjan iso, ja minulla on paljon läksyjä.
Toivon sinulle hyvää mieltä ja hymyä. Opin kesäleirillä tällaisen laulun: Jos Jumala rakastaa pikku varpusia, hän rakastaa myös sinua ja minua. Se on mielilauluni.
