Lasten Lähetystö header image

Koulureppu

Jaa eteenpäin

Voitko auttaa?

Etsimme apua lapsille. Vaikka sota Ukrainassa jatkuu, lasten on aika päästä aloittamaan koulunsa.

Osa lapsista pääsee kouluun ja osa saa etäopetusta.

Tänä vuonna kaikki on sodan takia toisin. Lasten tarpeet vaihtelevat suuresti. Emme voi antaa yhtä summaa, jolla lapsi autetaan koulutielle. Toimimme sen mukaan, mikä kenenkin tilanne on.

Kaikki tuki on tervetullutta

  • 10 €
  • 25 €
  • 50 €

Katerina, Lasten lähetystön avustustyön johtaja, kirjoittaa:

”On aika ajatella koulua

Näinä vaikeina aikoina emme edes tiedä, pääsevätkö lapset huomenna kouluun tapaamaan toisiaan.

Lapset tarvitsevat joka tapauksessa apua kouluvuoden aloitukseen.

Tiedämme jo, että osa kouluista on valmiina avaamaan ovensa lapsille. Mutta sitten on kouluja, joilta puuttuu pommisuoja. Niiden lapset joutuvat etäopetukseen. Ja osa kouluista on tuhottu käyttökelvottomiksi.

Oli tilanne mikä hyvänsä, koululaiset tarvitsevat vihkoja ja muita koulutarvikkeita, arkivaatteita, internet-yhteyden, puhelimen…

Olemme kiitollisia, jos voit tulla mukaan auttamaan lasta Ukrainassa niin, että hän saa aloittaa koulunsa parhaalla mahdollisella tavalla.”

Monet lapset ovat suuressa avun tarpeessa.

Voitko auttaa?

Kaikki apu – suuri tai pieni – on arvokasta!

Lasten lähetystö ry:n tili:

FI97  3131 1001 4958 49

Kirjoita viitenumero 20132 Ajankohtaisia keräyksiä

Rahankeräyslupa: RA/2020/1055 voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Barnens Ambassad, Tilitiedot Ruotsissa

Swish till: 123-113 7876

Plusgiro: 415398-7

Bankgiro: 483-9478

Merkitse lahjasi ”Koulureppu”