Viktor Pavlovitš Skripets, johtaja

Kun aloitin Kaverikodissa vuonna 2003, minulla oli 25 vuoden kokemus opettamisesta. Nyt aloin nähdä orpojen ja köyhien lasten ongelmat uudella tavalla. Kun teemme työtä näiden lasten parissa, yritämme kaikin tavoin auttaa heitä pysymään omissa kodeissaan.

Olen ollut myös jalkapallovalmentaja, ja tämän kokemuksen pohjalta voin auttaa lapsia löytämään parhaat ominaisuutensa ja kasvattamaan luonnettaan. Saan nähdä, miten he kasvavat, miten heissä tulee esiin johtajan kykyjä, miten he kokevat myönteisiä tunteita ja ilmaisevat ymmärtämystä toisille. Sitten he alkavat tehdä samaa todellisessa elämässä.

 

Nadja Mihailivna Litvin, kasvattaja

Minulle tärkeintä työssäni on, että lapset voisivat asua omissa perheissään.

Olen tehnyt työtä lastenkodeissa 45 vuotta ja vakuuttunut siitä, ettei laitos voi koskaan korvata lapselle omia vanhempia.

Pääsin opiskelemaan, vaikka lapsuuskotini elämä oli köyhää ja vaikeaa sodan jälkeen. Nyt tahdon auttaa köyhien perheiden lapsia opin tielle.

 

Katja, vastaa sosiaalisista ohjelmista Bobrovitsan kunnassa

Olen yksi niistä, jotka ovat eläneet toisenlaisessa todellisuudessa. Tiedän, mitä nälkä, kylmä ja häpeä ovat. Koska pelkäsin, keksin tarinoita siitä, miten kiltti äitini on. Kun minulta kysyttiin, miksi hän haisee viinalta ja on täynnä mustelmia, vastasin: ”Hän on kaatunut ja hän siveli alkoholia karkottamaan hyttysiä.”

Nyt olen naimisissa ja minulla on kaksi ihanaa poikaa. Olen iloisen tiimin jäsen. Unelmani on, että lapset saisivat elää omissa perheissään eivätkä koskaan joutuisi kokemaan sitä toista todellisuutta.

 

Svetlana Osyadžuk, vastaa sosiaalisista ohjelmista Kiovassa

Elämäni muuttui, kun isä kuoli ja äiti alkoi juoda. Jäimme siskoni ja veljeni kanssa yksin. Usein karkasimme kotoa ja asuimme kadulla. Kun äiti kuoli, jouduin laitokseen, lastenkotiin, jossa en saanut hoivaa, lämpöä enkä sympatiaa. Karkasin sieltä ja yritin etsiä kaikkea tätä muualta. Siitä seurasi, että minusta tuli äiti hyvin nuorena…

Nyt minulla on ihana mies ja tytär ja hieno työ. Teen sitä työtä sydämestäni. Autan lapsia, perheitä ja nuoria äitejä. Pystyn ymmärtämään heitä, koska olen itse kokenut samaa. Lapsia ei saisi jättää ongelmineen yksin.

 

Tanja Verozub, sosiaalityöntekijä

Elin lapsuuteni kadulla toisten katulasten kanssa. Sellaiset kokemukset kuin nälkä, vilu, viha, pilkka ja häpeä eivät ole minulle pelkkiä sanoja, sillä olen elänyt ne kaikki todeksi. Sellainen oli maailmani, enkä tiennyt mistään muusta. Lapsena en pelännyt satujen noitia – pelkäsin poliiseja, jotka ottivat meitä kiinni kellareista ja lähettivät meitä lastenkoteihin ja koulukoteihin.

Lapsuuteni ei antanut valmiuksia aikuisen elämään. Minunkin lapseni ovat joutuneet kokemaan toisenlaisen todellisuuden. Jumalan kiitos, se kaikki on nyt ohi. Näen elämän uudella tavalla. Tiimimme on perheeni. Maailmani on muuttunut, ja tahdon auttaa muuttamaan samanlaisessa tilanteessa elävien lasten maailmaa. Heidän ei pidä kokea häpeää, vihaa ja välinpitämättömyyttä, vaan rakkautta, iloa ja huolenpitoa.

 

Julia, kirjanpitäjä

Lapsuuteni oli ankea. Isä jätti meidät, kun olin kahden kuukauden ja veljeni kahden vuoden ikäinen. Äidillä oli työpaikka, mutta hänen palkkansa oli niin pieni, että elimme puutteessa. Tiedän, mitä köyhyys on.

Nyt minulla on hyväntekeväisyyteen liittyvä työ. Minulle on ilo olla mukana siinä ja tehdä osani, kun tiimimme auttaa köyhiä perheitä ja käy heidän luonaan, samanlaisissa oloissa, joissa olen kasvanut. Rakastan lapsia valtavasti, ja minulle tuottaa kaksinkertaista iloa, että työni edistää lasten auttamista.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *