Kaikkien aikojen tuhoisimmasta onnettomuudesta ydinvoimalassa on 30 vuotta, mutta sen tuhoja korjataan edelleen ja sen aiheuttama inhimillinen tuska jatkuu vielä sukupolvien ajan.
Osallistuimme pienen turistiryhmän kanssa päivän tutustumismatkalle tuolle nyt suljetulle alueelle. Sinne mennään kuin toiseen valtioon: rajalla tarkastetaan etukäteisluvat ja passit.
Tuhon laajuus tuli konkreettiseksi, kun kävimme muutamassa autiossa kylässä sekä Tsernobylin ja Pripyatin aavekaupungeissa. Näitä tyhjennettyjä paikkakkuntia on Ukrainan puolella 96 ja Valko-Venäjän puolella 92. Asukkaina on vain parisataa itsepäistä ”paluumuuttajaa” sekä muutaman firman työntekijöitä, jotka tekevät korkeintaan kahden viikon työjaksoja kerrallaan. He muun muassa rakentavat tuhoutuneen voimalan päälle tulevaa uutta katetta, ”sarkofagia”. Se näytti ylisuurelta kuplahallilta, mutta sen on määrä estää säteily hajoavasta voimalasta ainakin sadan vuoden ajan.
Säteilyä on edelleen kaikkialla. Siksi emme saaneet laskea laukkua maahan emmekä istua muualla kuin henkilökunnan ruokalassa, jossa söimme lounaan. Onnettomuuden jälkeen säteilymäärät olivat tähtitieteellisiä, ja siksi pahimmissa raivauskohteissa tehtiin työtä vain kaksi minuuttia kerrallaan. Robotteja yritettiin käyttää, mutta niiden elektroniikkakaan ei kestänyt säteilyä.
Luonto yllättää. Tsernobylissä ei näy kaksipäisiä vihreitä otuksia, vaan runsas eläimistö näyttää voivan siellä hyvin. Kylät ja kaupungit ovat metsittyneet vauhdilla ja luovat epätodellisen tuntuman koko alueeseen.
Teksti: Oili Räsänen
Kuvat : Hannu Räsänen
